Meidän kaikkien vastuulla on pitää luonnostamme ja ihmisistämme huolta
Iivari Mononen -konsernissa, johon PrimaTimber kuuluu, vastuullisuus merkitsee esimerkillistä huolehtimista ympäristöstä, työntekijöiden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta sekä asiakkaiden tyytyväisyydestä.
Vastuullisuuslupauksemme
Tavoittelemme kasvua, tuloksellista liiketoimintaa ja vakaata taloudellista asemaa, että voimme suunnitella toimintaamme pitkällä tähtäimellä. Kannattavan liiketoiminnan avulla pystymme työllistämään ja kehittämään toimintaamme yhä vastuullisempaan suuntaan.
Ympäristö: Minimoimme energiankulutuksen ja käytämme mahdollisimman paljon uusiutuvaa energiaa.
Tuotekehitys: Haluamme olla etunojassa tuotekehitystoiminnassa, olla mukana tekemässä perustutkimusta ja panostaa tulevaisuuden innovaatioihin. Kehitämme jatkuvasti työtapojamme. Olemme onnistuneet yhdistämään ennakkoluulottomasti fyysisen työn ja digitalisaation.
Tuotteet: Tavoitteenamme on, että jatkossakin puuta käytettäisiin uusiutuvana raaka-aineena ja käyttämämme kemikaalit olisivat turvallisia.
Liikenne: Käytämme mahdollisimman paljon vähäpäästöisempiä juna- ja laivakuljetuksia ja uusimme liikkumiseen tarvittavaa kalustoamme nykyaikaisempaan.
Paikallisuus: Työllistämme ja tarjoamme harjoittelupaikkoja useille nuorille. Autamme heitä alkuun työurallaan ja tuemme opinnoissa.
Verotus: Pääkonttorimme sijaitsee Joensuussa, Itä-Suomessa. Maksamme veromme paikallisesti sinne, missä tulomme ovat muodostuneet.